Mies2023 teki tilinpäätöksen toimistaan. Käteen ei jäänyt mitään, ei edes kokemusta. Elämä oli entistäkin tyhjempää ja tarkoituksettomampaa.
Nöyrin mielin vahva käsi tarttui teräksiseen tankoon. Pakarat ja takareidet jännittyivät äärimmilleen ja alaselän vahvat lihakset puristivat yhdessä vatsan kanssa keskivartaloon kovan paineen.
Tanko nousi hitaasti lattialta.
Miehen vartalon liike imi tangon kiinni ensin sääreen, sitten reiteen. Kiihdyttäen mies kohottautui ylöspäin kohti taivasta.
Valtava räjähdys vavisutti peruskalliota, kun voimakkaat jalat sinkosivat raskaasti kuormatun urheiluvälineen ylöspäin kranaatin voimalla. Tanko lennähti miehen pään päälle käsien kannattelemana ja mies ojentui täyteen mittaansa.
Suunta oli nyt selvä. Enää ei mies tuhlaisi aikaansa naisille, jotka eivät pienimmässäkään määrin olleet osoittaneet minkäänlaista kiinnostusta häntä kohtaan.
Naisten aika oli nyt ohi.
Mies olisi jatkossa olemassa vain itselleen ja ystävilleen, ellei jotakin todella kummallista tapahtuisi.
torstai, 31. tammikuu 2008
Projektin uusi suunta
sunnuntai, 9. joulukuu 2007
Osa 6: Metsästäjä
Miehen käsi eteni jäntevästi pitkin naisen alaselkää ja löysi tiensä kynttilänvalossa kaartuville pakaroille. Vatsojen ihot imivät välilleen alipaineen. Aivojen sähkönpurkaukset muuttuivat valokaariksi ja räiskyivät läpi silmänpohjien, lopuksi heijastuen sarveiskalvolle tunteiden valoshowksi. Liekehtivät silmät nauliintuivat toisiinsa.
Mies kohotti naisen syliinsä ja lähti kahlaamaan lattialle varisseiden ruusujen terälehtien halki. He katselivat toisiaan täynnä intohimoa ja odotusta, täysin tietoisina siitä miten avoimesti ja syvästi tulisivat toisiaan miellyttämään.
Ei kovakouraisesti, mutta jämäkästi laski mies naisen pehmeälle vuoteelle. Varjot seinillä kietoutuivat rakkauden loisteessa toisiinsa yhä tiiviimmin, kun mies hyväili käsillään naisen kylkeä ja kaulaa. Hellät suudelmat saivat lisää voimaa ja korvissa takoi sydämen ääni. Hitaasti humisten sen alta nousi virtaavan veren kohina. Elämänhalu pyrki vääjäämättömästi tulvimaan vartalon joka sopukkaan.
He olivat kuin padottu koski, joka murtautuisi villinä ulos vankilastaan. Yhteistuumin he etsivät heikkoja kohtia padossa, ja aina niitä löydettyään kävivät määrätietoiseen hyökkäykseen heikentääkseen vankilansa rakenteita. Hikipisarat pärskyivät ja kuohuivat ja muodostivat pyörteitä tunteiden kuumentamaan syleilyyn. Lopulta aika oli kypsä.
Metsästäjä kohotti keihäänsä ja upotti sen pitkällä työnnöllä syvälle saaliinsa lihaan.
Taistelun äänet kohosivat peittäen kaiken muun alleen. Milloin saalis oli hetken selättäjä, milloin metsästäjä saaliinsa selässä. Kynnet pureutuivat metsästäjän selkänahan alla luikerteleviin suuren käärmeen kaltaisiin, putkimaisiin ja koviin lihaksiin. Metsästäjä upotti hampaansa saaliinsa pehmeään lihaan ja ulvoi. Lopulta metsästäjä alisti villisti kiemurtelevan olennon alleen lopulliseen syleilyyn sen vartalon nytkähdellessä kaarelle taittuessaan. Villi voitonhuuto rikkoi viimeisenkin järjen valon, kun metsästäjän ase jännittyi viimeisen kerran pimeydessä.
Hetkeä myöhemmin metsästäjä oli jälleen poissa. Mies2023 makasi mietteissään sängyllään. Itsetutkiskelu oli ollut jälleen antoisaa, todellinen villi mielikuvitusmatka tulevan unelmien naisen lähteille. Aivokapasiteettinsa palautueessa Mies2023:n mieleen palasi eräs kauan sitten vastaan tullut runo:
Huulien jälkeen maailmassa valehdellaan eniten sukupuolielimillä.
Itseriittoinen elämä oli kenties säälittävää, mutta jonakin päivänä odotus jälleen palkittaisiin.
Mies kohotti naisen syliinsä ja lähti kahlaamaan lattialle varisseiden ruusujen terälehtien halki. He katselivat toisiaan täynnä intohimoa ja odotusta, täysin tietoisina siitä miten avoimesti ja syvästi tulisivat toisiaan miellyttämään.
Ei kovakouraisesti, mutta jämäkästi laski mies naisen pehmeälle vuoteelle. Varjot seinillä kietoutuivat rakkauden loisteessa toisiinsa yhä tiiviimmin, kun mies hyväili käsillään naisen kylkeä ja kaulaa. Hellät suudelmat saivat lisää voimaa ja korvissa takoi sydämen ääni. Hitaasti humisten sen alta nousi virtaavan veren kohina. Elämänhalu pyrki vääjäämättömästi tulvimaan vartalon joka sopukkaan.
He olivat kuin padottu koski, joka murtautuisi villinä ulos vankilastaan. Yhteistuumin he etsivät heikkoja kohtia padossa, ja aina niitä löydettyään kävivät määrätietoiseen hyökkäykseen heikentääkseen vankilansa rakenteita. Hikipisarat pärskyivät ja kuohuivat ja muodostivat pyörteitä tunteiden kuumentamaan syleilyyn. Lopulta aika oli kypsä.
Metsästäjä kohotti keihäänsä ja upotti sen pitkällä työnnöllä syvälle saaliinsa lihaan.
Taistelun äänet kohosivat peittäen kaiken muun alleen. Milloin saalis oli hetken selättäjä, milloin metsästäjä saaliinsa selässä. Kynnet pureutuivat metsästäjän selkänahan alla luikerteleviin suuren käärmeen kaltaisiin, putkimaisiin ja koviin lihaksiin. Metsästäjä upotti hampaansa saaliinsa pehmeään lihaan ja ulvoi. Lopulta metsästäjä alisti villisti kiemurtelevan olennon alleen lopulliseen syleilyyn sen vartalon nytkähdellessä kaarelle taittuessaan. Villi voitonhuuto rikkoi viimeisenkin järjen valon, kun metsästäjän ase jännittyi viimeisen kerran pimeydessä.
Hetkeä myöhemmin metsästäjä oli jälleen poissa. Mies2023 makasi mietteissään sängyllään. Itsetutkiskelu oli ollut jälleen antoisaa, todellinen villi mielikuvitusmatka tulevan unelmien naisen lähteille. Aivokapasiteettinsa palautueessa Mies2023:n mieleen palasi eräs kauan sitten vastaan tullut runo:
Huulien jälkeen maailmassa valehdellaan eniten sukupuolielimillä.
Itseriittoinen elämä oli kenties säälittävää, mutta jonakin päivänä odotus jälleen palkittaisiin.
sunnuntai, 2. joulukuu 2007
Osa 5: Teatteri
Esirippu aukesi ja paljasti vahvasti mielikuviin luottavat lavasteet. Ne toki loivat illuusion vuoristomaisemasta, mutta jokaiselle katsojalle oli selvää, että kivet olivat vain kanaverkkoa ja maalattua kangasta.
Mies2023 uppoutui huvittuneena teatteriesitykseen. Alusta asti oli nähtävissä, että käsiohjelma keskittyi mairittelemaan esitystä ja jätti kertomatta selkeät laadulliset ongelmat. Toisaalta se ei poistanut teatterin elämyksellisyyttä, joten Mies2023 keskittyi nauttimaan roolileikistä.
Esitys oli jo alkanut, kun Mies2023:n vieressä olevalle tyhjälle paikalle saapui nainen. Hämärässä salissa oli vaikeaa nähdä kasvoja tai hahmoa, mutta jokin naisen olemuksessa pysäytti ajan. Mies2023 naurahti ja keskittyi jälleen lavalla suurin elein käyskenteleviin keskinkertaisuuksiin.
Näytelmä kertoi rakkaudesta, mutta repliikkejään uhkuvat taiteilijat eivät onnistuneet tuomaan rakkautta tai muitakaan tunteita lavalle saakka. Kenties ne olivat jääneet tupakkakoppiin, kotiin tai teatterin nurkalla olevaan baariin.
Huvittuneena Mies2023 muisteli haparoivia ensiaskeleitaan internetin seurustelupalstoilla ja joutui toteamaan yhdenmukaisuuden näytelmän kulun kanssa. Itseasiassa koko teatteri tuntui vastaavan todella hyvin sitä mielikuvaa, minkä kuplan puhkeaminen oli aiheuttanut: Lavasteet, roolivaatteet, käsikirjoitus, näyttelijät ja ennalta arvattava loppu. Mikä olikaan parempaa ajanvietettä arki-illassa, hetken fantasia vailla päämäärää.
- Haudalla ei saisi nauraa, kuiskasi Mies2023:n vieressä istuva nainen ja hymyili. Kuitenkin sekä Mies2023, että nainen olivat varsin huvittuneita kun lavalta poistuneen näyttelijän mikrofoni oli edelleen auki ja teatterissa kaikui keskellä synkkää kalmistokohtausta:
- täytyy mennä paskalle
Väliaika ei tullut hetkeäkään liian aikaisin. Hetken mielijohteesta Mies2023 ehdotti naiselle, että he nauttisivat yhdessä väliaikakonjakit. Naisen vastaus oli hämmentävä:
- Todellakin, kävelkäämme pois tästä metsästä ja heittäkäämme syksyn lehdet kirjavalle mättäälle!
Mies2023 jutteli naisen kanssa pitkään. Draama jatkui näyttämöllä, mutta he molemmat päättivät jättää sen hetkeksi väliin. Oli niin paljon puhuttavaa, niin paljon aitoa keskustelun iloa. Ja niin vähän aikaa sielun ymmärtää, mistä kauneus on tehty.
Ja sitten nainen kiitti ja lähti.
Jokin oli kuitenkin toisin - Mies2023 näki värejä, joita ei ollut edes muistanut olevan olemassakaan. Sydän pamppaili rinnassa ja silmät kostuivat sekä ilosta että haikeudesta.
Ehkä onni on jälleen askeleen lähempänä, ajatteli Mies2023.
Mies2023 uppoutui huvittuneena teatteriesitykseen. Alusta asti oli nähtävissä, että käsiohjelma keskittyi mairittelemaan esitystä ja jätti kertomatta selkeät laadulliset ongelmat. Toisaalta se ei poistanut teatterin elämyksellisyyttä, joten Mies2023 keskittyi nauttimaan roolileikistä.
Esitys oli jo alkanut, kun Mies2023:n vieressä olevalle tyhjälle paikalle saapui nainen. Hämärässä salissa oli vaikeaa nähdä kasvoja tai hahmoa, mutta jokin naisen olemuksessa pysäytti ajan. Mies2023 naurahti ja keskittyi jälleen lavalla suurin elein käyskenteleviin keskinkertaisuuksiin.
Näytelmä kertoi rakkaudesta, mutta repliikkejään uhkuvat taiteilijat eivät onnistuneet tuomaan rakkautta tai muitakaan tunteita lavalle saakka. Kenties ne olivat jääneet tupakkakoppiin, kotiin tai teatterin nurkalla olevaan baariin.
Huvittuneena Mies2023 muisteli haparoivia ensiaskeleitaan internetin seurustelupalstoilla ja joutui toteamaan yhdenmukaisuuden näytelmän kulun kanssa. Itseasiassa koko teatteri tuntui vastaavan todella hyvin sitä mielikuvaa, minkä kuplan puhkeaminen oli aiheuttanut: Lavasteet, roolivaatteet, käsikirjoitus, näyttelijät ja ennalta arvattava loppu. Mikä olikaan parempaa ajanvietettä arki-illassa, hetken fantasia vailla päämäärää.
- Haudalla ei saisi nauraa, kuiskasi Mies2023:n vieressä istuva nainen ja hymyili. Kuitenkin sekä Mies2023, että nainen olivat varsin huvittuneita kun lavalta poistuneen näyttelijän mikrofoni oli edelleen auki ja teatterissa kaikui keskellä synkkää kalmistokohtausta:
- täytyy mennä paskalle
Väliaika ei tullut hetkeäkään liian aikaisin. Hetken mielijohteesta Mies2023 ehdotti naiselle, että he nauttisivat yhdessä väliaikakonjakit. Naisen vastaus oli hämmentävä:
- Todellakin, kävelkäämme pois tästä metsästä ja heittäkäämme syksyn lehdet kirjavalle mättäälle!
Mies2023 jutteli naisen kanssa pitkään. Draama jatkui näyttämöllä, mutta he molemmat päättivät jättää sen hetkeksi väliin. Oli niin paljon puhuttavaa, niin paljon aitoa keskustelun iloa. Ja niin vähän aikaa sielun ymmärtää, mistä kauneus on tehty.
Ja sitten nainen kiitti ja lähti.
Jokin oli kuitenkin toisin - Mies2023 näki värejä, joita ei ollut edes muistanut olevan olemassakaan. Sydän pamppaili rinnassa ja silmät kostuivat sekä ilosta että haikeudesta.
Ehkä onni on jälleen askeleen lähempänä, ajatteli Mies2023.
sunnuntai, 25. marraskuu 2007
Osa 4: Joulukalenterit
Mies2023 siivoili hämärtyvässä syysillassa keskustakolmiotaan ja hyräili hiljaa. Viimeisetkin eksyneet tavarat löysivät paikkansa ja kokonaisuus alkoi hahmottua. Kaakeli esitteli valkaistuja hampaitaan, parketti myhäili tyytyväisenä ja huoneen nurkassa kurotteleva kumiviikunakin oli saanut juodakseen. Tänään asiat olivat pitkästä aikaa jälleen kauniisti.
Tänään Mies2023 tapaisi naisen!
Harvinaisen laadukkaasti suoritettu siivoaminen toi Mies2023:n mieleen lapsuuden joulun. Ilmassa väreili odottava, mutta kiireetön tunnelma. Sieraimiin leijuva tuoksu viritti aistit ja tunnelman äärimmilleen...
-Sukat!, huudahti Mies2023 ja ihmetteli, miten oli pystynyt luuttuamaan lattian huomaamatta tuollaista epäkohtaa.
Huolimattomuus olisi voinut käydä kalliiksi, joten Mies2023 suoritti vielä ylimääräisen tupa-, kaappi- ja siisteystarkastuksen. Hetkeksi taustalle singahtanut joulumieli palasi hiljaa hiipien ja miehen liikkeet rauhoittuivat. Mieleen alkoi jälleen ilmestyä tunnelmia lapsuudesta.
Pieni lapsi.
Joulukalenteri.
Joka aamu uusi luukku avattavana.
- Ihan kuin nettideittailussa, naurahti Mies2023. Teräsvartalo vaipui yhä syvemmälle pehmeän sohvan syleilyyn. Silmät sulkeutuivat, jotta terävä pää voisi tehokkaammin tuottaa kuvia valveen ja unen rajamailla häilyvään mieleen.
Ovikello soi.
Pieni poika seisoi rappukäytävässä tarkkaavaisesti kuunnellen. Kädessään hänellä oli muovikassi. Ruskeanharmaat vakosamettihousut, musta toppatakki ja jääkiekkojoukkueen värejä tunnustava villamyssy peittivät tehokkaasti tuon hennon ihmistaimen fyysiset piirteet, mutta hänestä säteilevä rohkeus valaisi rappukäytävän, vaikka juuri kyseisen kerroksen valo olikin rikki.
Poika soitti ovikelloa uudestaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen oven takaa kuului askeleita.
Ovi avautui hiukan ja vanhan naisen ryppyinen pää työntyi turvaketjun päältä osittain rappukäytävään.
Hannu ja Kerttu on vain satu, toisteli pieni poika itselleen ajatuksissaan, rykäisi kerran kurkkuaan ja sanoi:
- Hyvää iltaa, rouva. Haluaisitteko tukea partiolaisia ostamalla joulukalenterin, heijastimen tai tarroja?
Maailma pysähtyi. Pieni poika seisoi kohtaloaan uhmaten, vailla täyttä varmuutta siitä että katseliko vanhus häntä nälkäisenä, vihaisena vai epäluuloisena. Poika oli kuitenkin lähes varma, että ehtisi juosta portaita alas, jos tuo häntä mittaileva olento pyrkisi nappaamaan itselleen suupalan.
- Olen jo antanut veteraaneille, narisi nainen kilpaa turvaketjua vasten heilahtelevan ovensa saranoiden kanssa.
- Minulta voi ostaa myös kirjanmerkkejä ja punaisia sulkia. Rahat menevät meidän lippukunnan tukemiseen, jotta pääsisimme talvilerille.
- Olen jo antanut veteraaneille, lausahti nainen uudelleen ja sulki oven.
- Hyvää joulua, ehti poika huudahtaa vielä ennen oven sulkeutumista.
Rutinoituneesti poika siirtyi seuraavalle ovelle ja painoi jälleen ovikelloa. Se pärähti pahaenteisesti, aivan liian kovaa ja kireästi painalluksen herkkyyteen nähden.
Ovikello!
Mies2023 aukaisi silmänsä ja pyrki kohti ovea. Sydän takoi vimmatusti, hengittäminen oli vaikeaa. Lattia oli vielä kostea innokkaan pesemisen jäljiltä ja imaisi eteiseen saapuvan miehen holtittomaan sivuluisuun, jonka muttumisen kaatumiseksi esti ainoastaan tinkimättömästi suoritettujen fyysisten harjoitusten tuoma räjähtävä voima.
Mies2023 avasi oven kuin joulukalenterin ensimmäisen luukun - täynnä jännitystä ja malttamatonta intoa...
Tänään Mies2023 tapaisi naisen!
Harvinaisen laadukkaasti suoritettu siivoaminen toi Mies2023:n mieleen lapsuuden joulun. Ilmassa väreili odottava, mutta kiireetön tunnelma. Sieraimiin leijuva tuoksu viritti aistit ja tunnelman äärimmilleen...
-Sukat!, huudahti Mies2023 ja ihmetteli, miten oli pystynyt luuttuamaan lattian huomaamatta tuollaista epäkohtaa.
Huolimattomuus olisi voinut käydä kalliiksi, joten Mies2023 suoritti vielä ylimääräisen tupa-, kaappi- ja siisteystarkastuksen. Hetkeksi taustalle singahtanut joulumieli palasi hiljaa hiipien ja miehen liikkeet rauhoittuivat. Mieleen alkoi jälleen ilmestyä tunnelmia lapsuudesta.
Pieni lapsi.
Joulukalenteri.
Joka aamu uusi luukku avattavana.
- Ihan kuin nettideittailussa, naurahti Mies2023. Teräsvartalo vaipui yhä syvemmälle pehmeän sohvan syleilyyn. Silmät sulkeutuivat, jotta terävä pää voisi tehokkaammin tuottaa kuvia valveen ja unen rajamailla häilyvään mieleen.
Ovikello soi.
Pieni poika seisoi rappukäytävässä tarkkaavaisesti kuunnellen. Kädessään hänellä oli muovikassi. Ruskeanharmaat vakosamettihousut, musta toppatakki ja jääkiekkojoukkueen värejä tunnustava villamyssy peittivät tehokkaasti tuon hennon ihmistaimen fyysiset piirteet, mutta hänestä säteilevä rohkeus valaisi rappukäytävän, vaikka juuri kyseisen kerroksen valo olikin rikki.
Poika soitti ovikelloa uudestaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen oven takaa kuului askeleita.
Ovi avautui hiukan ja vanhan naisen ryppyinen pää työntyi turvaketjun päältä osittain rappukäytävään.
Hannu ja Kerttu on vain satu, toisteli pieni poika itselleen ajatuksissaan, rykäisi kerran kurkkuaan ja sanoi:
- Hyvää iltaa, rouva. Haluaisitteko tukea partiolaisia ostamalla joulukalenterin, heijastimen tai tarroja?
Maailma pysähtyi. Pieni poika seisoi kohtaloaan uhmaten, vailla täyttä varmuutta siitä että katseliko vanhus häntä nälkäisenä, vihaisena vai epäluuloisena. Poika oli kuitenkin lähes varma, että ehtisi juosta portaita alas, jos tuo häntä mittaileva olento pyrkisi nappaamaan itselleen suupalan.
- Olen jo antanut veteraaneille, narisi nainen kilpaa turvaketjua vasten heilahtelevan ovensa saranoiden kanssa.
- Minulta voi ostaa myös kirjanmerkkejä ja punaisia sulkia. Rahat menevät meidän lippukunnan tukemiseen, jotta pääsisimme talvilerille.
- Olen jo antanut veteraaneille, lausahti nainen uudelleen ja sulki oven.
- Hyvää joulua, ehti poika huudahtaa vielä ennen oven sulkeutumista.
Rutinoituneesti poika siirtyi seuraavalle ovelle ja painoi jälleen ovikelloa. Se pärähti pahaenteisesti, aivan liian kovaa ja kireästi painalluksen herkkyyteen nähden.
Ovikello!
Mies2023 aukaisi silmänsä ja pyrki kohti ovea. Sydän takoi vimmatusti, hengittäminen oli vaikeaa. Lattia oli vielä kostea innokkaan pesemisen jäljiltä ja imaisi eteiseen saapuvan miehen holtittomaan sivuluisuun, jonka muttumisen kaatumiseksi esti ainoastaan tinkimättömästi suoritettujen fyysisten harjoitusten tuoma räjähtävä voima.
Mies2023 avasi oven kuin joulukalenterin ensimmäisen luukun - täynnä jännitystä ja malttamatonta intoa...
sunnuntai, 18. marraskuu 2007
Osa 3: Markkinoinnin haasteet
Usko löi nyrkin vaahteraviilutettuun neuvotteluhuoneen pöytään.
- Kauppa ei käy!, hän mylvi.
Toivo selaili kuumeisesti diaesityksiään tietokoneensa uumenista ja koetti konekirjoittajamaisesti erilaisilla näppäinyhdistelmillä valjastaa hieman alitehoisen projektorin tuottamaan graafista tilastotietoa nypykkäkuvoiseen keltaisenharmaaseen seinään. Lopulta seinällä hehkuva kuvannuslaitteen logo hävisi vilkkuen ja tilalle ilmestyi erilaisia pylväsdiagrammeja, joiden välittämä viesti ei näyttänyt mairittelevalta edes harjaantumattoman katsojan mielestä.
Mies2023 tajusi olevansa liemessä. Iskukuumennetun maidon puutteesta kärsivän tulikuuman kahvin agressiivinen hörppiminen ei tuonut helpotusta, vaikka veikin ajatukset sekuntin murto-osaksi suun kipureseptoreista välittyvään fyysiseen tuskaan.
Palaveri oli yllätyksetön ja häkellyttävän lyhyt. Kaikille osallisille oli alusta lähtien selvää, että tuotteessa ei ollut mitään moitittavaa. Vika oli markkinoinnissa. Itseasiassa kenenkään ei edes ollut tarpeen sanoa sitä suoraan.
- Kuukauden päästä uusi status check, odotamme nousujohteista tulosta, totesi Usko palaverin päätteeksi. Toivo sulki tietokoneensa, irroitti kiusoittelevan hitaasti erinäiset siihen liitetyt kaapelit ja katsoi isällisesti Mies2023:n häpeileviin silmiin.
- Bagatellipizza, Toivo tokaisi ja nousi paikaltaan.
Toivolla oli harvinainen, mutta sitäkin kiinnostavampi tapa sanoa toinen toistaan oudompia lausahduksia kesken kokousten. Jos Mies2023 olisi ollut vähemmän mietteissään, hän olisi saattanut naurahtaa tälle ilmeisen nerokkaalle, italialaista roskaruokaa väheksyvälle, näennäisen irralliselle heitolle. Mutta nyt hänen aivojensa veri oli pakkautunut tunnekeskuksen alueelle pumppaamaan säälimättömästi paitsi kipua, myös häpeää ja mitättömyyden tunnetta ympäri koko lihaksikkaan ylävartalon.
Tunnit kuluivat ja ihmiset poistuivat. Viimeisenä lähti Ulla.
- Mennään joku päivä lounaalle japanilaiseen, moikka!, huikkasi Ulla huolettomasti, eikä taaskaan tarkoittanut mitä sanoi. Ulla kyllä piti sushista, mutta ei ollut koskaan käynyt pyynnöistään huolimatta nauttimassa sitä Mies2023:n seurassa.
Mies2023 vajosi työpisteensä äärellä ajatuksiinsa.
Todellakin tuote oli päällisin puolin kohtuullisessa kunnossa. Ehkä hiukan jurosti koteloitu, mutta kuitenkin ammattikäyttöön suunniteltuna sen verran laadukas, että pintaviat eivät haittaisi käytettävyyttä. Järeän ja vahvan kotelon sisälle oli piilotettu uskomattoman paljon insinöörityön taidonnäytteitä, jopa siinä määrin että kilpailijoilla olisi vaikeaa pärjätä monipuolisuudessaan samoilla markkinoilla. Lisäksi tuotteen vahvuuksia olivat käytön helppous, käyttövarmuus ja kohtuullinen huoltovapaus.
Oikeastaan tuotteessa sinällään oli vain yksi vika: Tuo kaikki huippulaatuinen teknologia oli saatu mahtumaan niin kompaktiin pakettiin, että potentiaaliset ostajat pitivät tuotetta monesti leluna, sellaisena jolla kyllä harjoitustyötään tekevät opiskelijat mielellään harjoittelevat, mutta jota ammattilaiset eivät mitenkään voisi ottaa vakavasti. Lähes kaikki kilpailijoiden tarjoamat tuotteet oli koteloitu huomattavasti väljemmin, monesti myös kauniimmin, mutta sisälsivät paljon hukkatilaa. Tämä seikka oli varsin huvittava osoitus ihmisten huonosta kyvystä arvioida kokonaisuuksia. Tuotteella oli selkeä vahvuus, joka kääntyi asiakkaiden silmissä heikkoudeksi.
Mies2023 hymähti mietteissään ajatuksilleen. Ostajan ja myyjän rajapinnassa ei riitä, että tuote on kunnossa. Kaikki perustuu markkinointiin.
Mustanpuhuva näppäimistö aloitti hiljaisen laulunsa, jonka seasta oli erotettavissa erilaisia lausahduksia.
Mies2023 - halpa ja hyvä puoliso tositarkoituksella!
Mies2023 - Annetaan hyvään kotiin, keskinkertainenkin käy!
Mies2023 - Luotettavuutta, huumorintajua, rehellisyyttä!
Mies2023 - Alimittainen, Ylivoimainen!
Mies2023 - Hellä ja herkkä mies, olemme veljeksiä
Naputtelu hidastui, ajatuksen ohut lanka katkesi. Aikaansaannoksissa ei ollut terää, ei järkeä, ei sielua, ei iskevyyttä. Epävarmuuden värinä lihaksissa lisääntyi ja hikikarpalo kirposi Mies2023:n ohimolle.
Mutta kuten niin monesti ennenkin hädän ja epävoivon hetkellä, saapui sisäsyntyinen pelastus. Mies2023:n aivosolujen välissä sinkoilevat sähkövaraukset synnyttivät uusia kytköksiä, jotka pyyhkivät epäselvät viestit pois ajatusten liitulaululta ja tekivät tilaa täydelliselle kauneudelle. Sielun hämärästä iskevä mainoslause aloitti vääjäämättömän tiensä kohti realisoitumisen alttaria, jossa se saisi täyttymyksensä Mies2023:n näppärien sormien kautta. Hetki vielä...kohta se tulee...nyt!
Mies2023 kirjoitti rauhallisin mielin täydellisen mainoslauseen seuranhakunsa tueksi:
Mies2023 - Nyt!
- Kauppa ei käy!, hän mylvi.
Toivo selaili kuumeisesti diaesityksiään tietokoneensa uumenista ja koetti konekirjoittajamaisesti erilaisilla näppäinyhdistelmillä valjastaa hieman alitehoisen projektorin tuottamaan graafista tilastotietoa nypykkäkuvoiseen keltaisenharmaaseen seinään. Lopulta seinällä hehkuva kuvannuslaitteen logo hävisi vilkkuen ja tilalle ilmestyi erilaisia pylväsdiagrammeja, joiden välittämä viesti ei näyttänyt mairittelevalta edes harjaantumattoman katsojan mielestä.
Mies2023 tajusi olevansa liemessä. Iskukuumennetun maidon puutteesta kärsivän tulikuuman kahvin agressiivinen hörppiminen ei tuonut helpotusta, vaikka veikin ajatukset sekuntin murto-osaksi suun kipureseptoreista välittyvään fyysiseen tuskaan.
Palaveri oli yllätyksetön ja häkellyttävän lyhyt. Kaikille osallisille oli alusta lähtien selvää, että tuotteessa ei ollut mitään moitittavaa. Vika oli markkinoinnissa. Itseasiassa kenenkään ei edes ollut tarpeen sanoa sitä suoraan.
- Kuukauden päästä uusi status check, odotamme nousujohteista tulosta, totesi Usko palaverin päätteeksi. Toivo sulki tietokoneensa, irroitti kiusoittelevan hitaasti erinäiset siihen liitetyt kaapelit ja katsoi isällisesti Mies2023:n häpeileviin silmiin.
- Bagatellipizza, Toivo tokaisi ja nousi paikaltaan.
Toivolla oli harvinainen, mutta sitäkin kiinnostavampi tapa sanoa toinen toistaan oudompia lausahduksia kesken kokousten. Jos Mies2023 olisi ollut vähemmän mietteissään, hän olisi saattanut naurahtaa tälle ilmeisen nerokkaalle, italialaista roskaruokaa väheksyvälle, näennäisen irralliselle heitolle. Mutta nyt hänen aivojensa veri oli pakkautunut tunnekeskuksen alueelle pumppaamaan säälimättömästi paitsi kipua, myös häpeää ja mitättömyyden tunnetta ympäri koko lihaksikkaan ylävartalon.
Tunnit kuluivat ja ihmiset poistuivat. Viimeisenä lähti Ulla.
- Mennään joku päivä lounaalle japanilaiseen, moikka!, huikkasi Ulla huolettomasti, eikä taaskaan tarkoittanut mitä sanoi. Ulla kyllä piti sushista, mutta ei ollut koskaan käynyt pyynnöistään huolimatta nauttimassa sitä Mies2023:n seurassa.
Mies2023 vajosi työpisteensä äärellä ajatuksiinsa.
Todellakin tuote oli päällisin puolin kohtuullisessa kunnossa. Ehkä hiukan jurosti koteloitu, mutta kuitenkin ammattikäyttöön suunniteltuna sen verran laadukas, että pintaviat eivät haittaisi käytettävyyttä. Järeän ja vahvan kotelon sisälle oli piilotettu uskomattoman paljon insinöörityön taidonnäytteitä, jopa siinä määrin että kilpailijoilla olisi vaikeaa pärjätä monipuolisuudessaan samoilla markkinoilla. Lisäksi tuotteen vahvuuksia olivat käytön helppous, käyttövarmuus ja kohtuullinen huoltovapaus.
Oikeastaan tuotteessa sinällään oli vain yksi vika: Tuo kaikki huippulaatuinen teknologia oli saatu mahtumaan niin kompaktiin pakettiin, että potentiaaliset ostajat pitivät tuotetta monesti leluna, sellaisena jolla kyllä harjoitustyötään tekevät opiskelijat mielellään harjoittelevat, mutta jota ammattilaiset eivät mitenkään voisi ottaa vakavasti. Lähes kaikki kilpailijoiden tarjoamat tuotteet oli koteloitu huomattavasti väljemmin, monesti myös kauniimmin, mutta sisälsivät paljon hukkatilaa. Tämä seikka oli varsin huvittava osoitus ihmisten huonosta kyvystä arvioida kokonaisuuksia. Tuotteella oli selkeä vahvuus, joka kääntyi asiakkaiden silmissä heikkoudeksi.
Mies2023 hymähti mietteissään ajatuksilleen. Ostajan ja myyjän rajapinnassa ei riitä, että tuote on kunnossa. Kaikki perustuu markkinointiin.
Mustanpuhuva näppäimistö aloitti hiljaisen laulunsa, jonka seasta oli erotettavissa erilaisia lausahduksia.
Mies2023 - halpa ja hyvä puoliso tositarkoituksella!
Mies2023 - Annetaan hyvään kotiin, keskinkertainenkin käy!
Mies2023 - Luotettavuutta, huumorintajua, rehellisyyttä!
Mies2023 - Alimittainen, Ylivoimainen!
Mies2023 - Hellä ja herkkä mies, olemme veljeksiä
Naputtelu hidastui, ajatuksen ohut lanka katkesi. Aikaansaannoksissa ei ollut terää, ei järkeä, ei sielua, ei iskevyyttä. Epävarmuuden värinä lihaksissa lisääntyi ja hikikarpalo kirposi Mies2023:n ohimolle.
Mutta kuten niin monesti ennenkin hädän ja epävoivon hetkellä, saapui sisäsyntyinen pelastus. Mies2023:n aivosolujen välissä sinkoilevat sähkövaraukset synnyttivät uusia kytköksiä, jotka pyyhkivät epäselvät viestit pois ajatusten liitulaululta ja tekivät tilaa täydelliselle kauneudelle. Sielun hämärästä iskevä mainoslause aloitti vääjäämättömän tiensä kohti realisoitumisen alttaria, jossa se saisi täyttymyksensä Mies2023:n näppärien sormien kautta. Hetki vielä...kohta se tulee...nyt!
Mies2023 kirjoitti rauhallisin mielin täydellisen mainoslauseen seuranhakunsa tueksi:
Mies2023 - Nyt!
