Mies2023 heräsi kevääseen ja aukaisi silmänsä. Maailma oli hyvin erilainen kuin kymmenen vuotta sitten, kun rakkaus osui kovaa. Mieleen huokui pitkästä aikaa muitakin aatoksia kuin edellisen talven ja pimeyden keskellä sattuneen raskaan kolhun taakka.

Kesä vilahti omilla ehdoilla ja se tuntui sekä oudolta että myöskin vapauttavalta ajalta. Ystävyyssuhteiden hoito oli ennennäkemättömän innokasta, luovuus oli huipussaan ja uusiakin kavereita tuli elämään. Urheilulle oli aikaa joka päivä ja vartalo vahvistui, notkistui ja muuttui lopulta sekoitukseksi karkaistua terästä ja pehmeää silkkiä.

Uudestisyntyneenä, oman elämänsä tuhkasta nousseena, Mies2023 levitti siipensä ja hyppäsi kohti valoa - kohti naisten maailmaa. Miten paljon olikaan aikaa siitä kun hän edellisen kerran oli katsonut jonkun syviin, vietteleviin silmiin eikä ollut tiennyt mitä niiden takaa paljastuisi...melkein kuin unessa kaikki palaset loksahtaisivat jälleen kohdalleen ja rakkaus pääsisi valloilleen.

Miten naivia!

Syksy saapui ja elämä tuntui taantuneen hämärtävien iltojen myötä harmaaksi ja yksinäiseksi - viiltävän yksinäiseksi. Valheet, väärät viestit, sekavat ihmiset ja kaoottinen, turhauttava etsiminen vailla löytämisen riemua hävittivät harhakuvitelmat uuden elämän luomisen helppoudesta. Tilalle alkoivat hiipimään epävarmuus, pelko ja suru.

- Miksi minä en onnistu?
- Miten minä en osaa?
- Eikö kukaan todellakaan halua minua, joka olen täydellinen mies otettavaksi parisuhteeseen?
- Olenko minä ainoa, joka tajuaa mitä rakkaus ja toisen ihmisen kunnioittaminen on?

Mies2023 siveli karvaisia, vahvoja reisiään ja itki hiljaa - niin hiljaa, että herkkä, kuuntelemaan harjaantunut mieli poimi hämärän keskeltä lähes kuiskaukseksi muuttuneen alitajunnan kipinän. Usko ja Toivo kietoutuivat jälleen toisiinsa, tunne muuttui ääneksi pään sisällä ja lopulta piirtyi kuin kuuloaistin jatkeena aivojen käsittämäksi viestiksi:

Internet