Siinä olivat Usko ja Toivo rinnan poteroihinsa kaivautuneena kuin Karjalan Kannaksella ennen suurhyökkäystä. Jos kaksi kolmesta oli mahdollista löytää uudelleen, niin kenties se puuttuva kaikkivaltias Rakkauskin vielä löytyisi.

Mies2023 aloitti itselleen luonteenomaisen innokkaan rynnäkkönsä kohti sähköisen seuranhaun ydintä. "Löydä oleellinen", takoi rationaalinen aivopuolisko, kun hän kahlasi läpi uusien virtuaalimaailman nietosten määrätietoisesti ja vahvasti kuin suomenhevonen.

Tuota pikaa tulevaisuuden palvelut olivat hänen kätensä ulottuvilla. Seuraava askel johdattaisi metsästä aukeammalle, aloittaisi kirkkaan ja puhtaan matkan verettömällä hangella kohti sielukasta ihmissuhdetta.

Kenties jokin ääni tai liike, joka oli liian mitätön aisteilla havaittavaksi, mutta riittävän suuri ärsyke kouliintuneelle alitajunnalle, antoi käskyn pitkin tukevaa selkärankaa. Vuosien harjoituksen tuloksena herkistynyt hermojärjestelmä jatkoi viestin atomikellon tarkkuudella adenosiinitrifosfaatin täyttämiin alavartalon suuriin lihassoluihin, jotka kuuliaisesti hidastivat tarmokkaan käynnin ensin terävästi puoliaskeleeksi ja sen jälkeen lonkkalevoksi.

Ajatuksissaan jo aukiolle kirmannut Mies2023 seisoi hetken hämmentyneenä. Mikä hänet oli pysäyttänyt? Oliko se vain normaalia luonnonvoimien ja sähkömetsän eläimien yhteentörmäyksestä syntynyttä värinää vaiko todellinen vaara?

Tuttu pelko alkoi jälleen nostaa päätään. Sen rinnalle liittyi myös epävarmuus, ja yhdessä ne pyrkivät murskaamaan tuskallisen hitaasti mutta varmasti tuon keväisellä huumalla kasvaneen ohuen pajunvarren, joka muistutti uudelleen löytettyä itsevarmuutta.

Tilanteen vakavuus alkoi hiljalleen valjeta.

- Tämä on ansa..., pohti Mies2023.

Mutta aukiolle oli pakko päästä. Hitaasti edeten hän alkoi rustaamaan ensimmäistä virtuaaliprofiiliaan. Suunnitelma oli kuitenkin jo selvä: Pää oli syytä pitää piilossa eikä ääntäkään saanut päästää turhaan. Hän luottaisi harjaantuneisiin reflekseihinsä, mutta pysyttelisi tuulen alla.

Vain korkealla lentävä haukka huomasi iltahämärässä, että jokin uusi tulokas oli saapunut sen reviirille. Haukka punnitsi tilanteen eläimen vaistollaan, eikä pitänyt lähes liikkumatta hiljalleen ryömivää hahmoa  uhkana, vaan jatkoi lentoaan hiiri suussaan kohti läheisen kallion ulokkeella sijaitsevaa pesäänsä.Se oli nähnyt oudompiakin kulkijoita, ja ne olivat kaikki olleet vaarattomia.

Seuranhakuaukion aluskasvillisuuteen sulautuneena makasi Mies2023, hiljaa hengittäen ja kuunnellen.